Toiminta  

 

Ihoyhdistys ry on perustettu vuonna 2004 ja on valtakunnallinen yhdistys. Toimintamme perustuu vapaaehtoisuuteen ja toiminnan rahoitus tulee jäsenmaksuista, STEAn avustuksesta sekä Pieni Ele -keräystuotoista.

Sääntömääräisen vuosikokouksen lisäksi hallitus kokoontuu kuukausittain etäkokouksiin, koska hallituksen jäsenet ovat eripuolilta Suomea. Jäsenkirje lähetetään yleensä neljä kertaa vuodessa sähköpostitse tai tarvittaessa kirjepostina. Tiedotamme jäsenistöä ajankohtaista asioista sekä kotisivuilla että somessa.

Keväisin järjestämme vuosikokouksen yhteydessä jäsentapahtuman sekä vuoden mittaan erilaisia tapahtumia. Näiden kokoontumisten paikat ja aihepiirit vaihtelevat, koska toimintamme on valtakunnallista ja pyrimme palvelemaan jäsenistöä monipuolisesti.

Yhdistyksen jäseniä osallistuu myös AIA-liiton tapahtumiin sekä kurssi- ja koulutustoimintaan. Jäsenistöämme palvelee myös AIA-liiton ylläpitämät fb-ryhmät eri ihosairaille ja näiden suljettujen ryhmien suosio kasvaa koko ajan.