Harvinaiset ihosairaudet
Harvinaiset ihosairaudet
Erilaisia ihosairauksia tunnetaan tuhansia, joista osa on varsin yleisiä ja osa äärimmäisen harvinaisia. Suomessa harvinaisiin ihosairauksiin kuuluvat ne ihosairaudet, joiden esiintyvyys on enintään 5:10 000, eli noin 2700 henkilöllä.
Ihoyhdistyksessä on 400 jäsentä ja heillä erilaisia diagnooseja noin 40.
Osa jäsenistä sairastaa varsinaisia harvinaisia ihosairauksia mutta yhdistykseen kuuluu siis lukuisat muutkin vähemmän harvinaiset ihosairaat, joilla ei ole omaa yhdistystä. Oikean diagnoosin saaminen on usein haasteellista.
Valtaosa harvinaisista ihosairauksista on perinnöllisiä, mutta osa ei. Useissa on ihon lisäksi oireita myös muissa elimissä tai iho-oireet ovat osana laajempaa oireyhtymää. Ne ilmenevät yksilöllisesti ja niiden vaikeusaste vaihtelee.
Syitä ihosairauksille on monia, ja osa sairauksista on huonosti tunnettuja. Samalla henkilöllä voi olla useampikin diagnoosi samanaikaisesti. Harvinaista- ja tai pitkäaikaista ihosairautta sairastavalta vaaditaan sitkeyttä ja pitkäjänteisyyttä terveydenhuollossa asioidessaan, jotta hän saisi oikean diagnoosin ja apua sairauteensa. Ihotautilääkärin asiantuntemus on usein tarpeen. Tärkeää on saada sairaanhoidon lisäksi tietoa sosiaalipalveluista, joihin ihosairas voisi olla oikeutettu, samoin kuin Kelan tai AIA-liiton järjestämistä kuntoutuskursseista.
Iho - tärkeä elin ihmiselle
Iho toimii kontaktipintana elinympäristöön ja toisiin ihmisiin. Se pitää kudokset koossa sekä suojaa ja peittää. Ihossa olevien hermopäätteiden avulla aistitaan lämpötiloja ja kiputuntemuksia. Auringosta tulevalla säteilyllä on hyödyllisiä ja haitallisia vaikutuksia iholle.
Iho on osa elimistön puolustusjärjestelmää. Ehjän ja terveen pintakerroksen avulla se suojaa elimistöä ulkoisia ärsykkeitä kuten erilaisia mikrobeja ja kemikaaleja vastaan.
Iho osallistuu elimistön lämmönsäätelyyn runsaan verenkiertonsa ansiosta ja on osa hengitysjärjestelmää.
Ajan myötä iho muuttuu rakenteellisesti ja toiminnallisesti. Lasten iho on ohuempaa kuin aikuisilla, joten lapset reagoivat herkemmin ihonhoitotuotteisiin. Ikääntyvää ihoa on hyvä käsitellä hellävaraisemmin.
Ihosairaudet voivat olla harmittomia ja ohimeneviä. Monet ihosairaudet voivat vaikuttaa voimakkaasti elämänlaatuun ja vaatia jatkuvaa hoitamista lääkkein ja voitein.
Palovammat muodostavat kaikista vammoista noin viisi prosenttia. Palovammojen vuoksi Suomessa arvioidaan 20 000 henkilön hakeutuvan terveydenhuoltoon vuosittain. Sairaalahoitoon joutuu 1 000 ihmistä, joista puolet on lapsia. Tehohoitoa vaativia hengenvaarallisia palovammoja saa noin 50 suomalaista vuosittain.
Tatuoinnit voivat aiheuttaa terveysriskin mm. allergiaoireet väriaineista.